(Carlos Schwabe: Kuolema ja haudankaivaja, yksityiskohta, 1890-luku.)

Väri ja viiva eivät olleet yhteydessä luonnon havaintoon vaan ne viittasivat ennemminkin omiin mielentiloihin ja mielikuviin.

(Camille Claudel: Valssi, pronssi 1905.)

Kieltä ei haluttu nähdä itsestään selvän totuuden kuvaamiseen, mutta uuden totuuden luomisen välineenä.

(Alexandre Séon: Ajatus, öljy kankaalle, noin 1898.)

Kauneus nähtiin korkeimpana asteena henkisyydelle ja androgyyninä elementtinä.
Symbolismin/syntetismin keskeisenä pyrkimyksenä oli toimia vastareaktiona ulkoista todellisuutta kuvaaville taidesuuntauksille kuten realismille, naturalismille ja impressionismille.

(Carlos Schwaben: Ihanne, Runoilijan ja muusan häät, öljymaalaus 1913.)

Symbolistinen taidesuunta vaikutti n.1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun.

Ajatukset maallisten ja taivaallisten elementtien vastaavuuksista koettiin kiehtovina.