(Carlos Schwabe: Kuolema ja haudankaivaja, yksityiskohta, 1890-luku.)
Väri ja viiva eivät olleet yhteydessä luonnon havaintoon vaan ne viittasivat ennemminkin omiin mielentiloihin ja mielikuviin.
(Camille Claudel: Valssi, pronssi 1905.)
Kieltä ei haluttu nähdä itsestään selvän totuuden kuvaamiseen, mutta uuden totuuden luomisen välineenä.
(Alexandre Séon: Ajatus, öljy kankaalle, noin 1898.)
Kauneus nähtiin korkeimpana asteena henkisyydelle ja
androgyyninä elementtinä.
Symbolismin/syntetismin keskeisenä pyrkimyksenä oli toimia vastareaktiona ulkoista
todellisuutta kuvaaville taidesuuntauksille kuten realismille, naturalismille
ja impressionismille.
(Carlos Schwaben: Ihanne, Runoilijan ja muusan häät, öljymaalaus 1913.)
Symbolistinen taidesuunta vaikutti n.1800-luvun puolivälistä
1900-luvun alkuun.